Hola!

Käyn nyt kuvien kautta aikajärjestyksessä kaikenlaisia juttuja läpi, mistä oon tänne unohtanut kirjoittaa. Aloitan joulukuusta jouluaattoa ennen (koska parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli siis helmikuussa..) :

Guanacaste 14-16.12.16 muiden vaihtardeiden kanssa

 <3

tuolla oli just niitä maisemia, mitä saa googlettamalla Costa Rican

vilkutettiin bussipysäkillä moikat yhdelle ekoista jo kotiinpalaavista vaihtareista

24.12.16  joulu!!! :

Joulunodotusta ei täällä Suomen tavalla ollut ja joulutunnelma oli vähän kaukana. Kotona oli joulukuusi ja aattoiltana sukulaisia tuli grillijuhliin. Juhlat oli samanlaiset kuin melkeenpä mitkä vaan sukujuhlat, mitä täällä on aika paljon. Hyvää joulua toivotettiin vasta, kun aatto vaihtui joulupäiväksi ja ilotulituksia paukkui taustalla. Tuntui vähän niin kuin joulu olisi kokonaan jäänyt välistä ja hypättiin suoraan uuteen vuoteen.

Löysin nyt tammikuussa muuten yhdestä ruokakaupasta ruotsalaisia pipareita. Pi-pa-rei-ta  Costa Ricassa???? Niillä sain vielä tammikuussa myöhäisjoulutunnelmaa. 

meidän talon seimiasetelma

31.12.16:

Uusi vuosi meni sukulaisten kanssa samalla tavalla kuin joulukin. 

Uuden vuoden aattona täällä puolella maailmaa on vähän niitä tinansulatuksen tapaisia perinteitä, joilla tuodaan onnea uuteen vuoteen. Yksi on syödä 12 viinirypälettä, kun kello on 12. Toinen on juosta matkalaukun kanssa korttelin ympäri, jotta tulevana vuotena matkustaisi paljon. Kolmantena voi pistää keltaiset alusvaatteet päälle tuomaan onnea.

Meidän perheessä näitä ei tehty, mutta keskiyöllä nähtiin kyllä jonkun matkalle haluavan juoksemassa ulkona koiran kanssa matkalaukku perässä. 

25-26.1.17 Monteverde & isla Tortuga :

Viimeviikolla oli myös vaihtareiden kanssa matka. Mentiin Monteverden vuoriston pilvimetsässä (jos toi oikeesti on joku sana) keski-Amerikan pisimpään ziplining-paikkaan. Siinä siis noustaan portaita pitkin puunlatvojen korkeudelle ja mennään eteenpäin vaijereihin kiinnitettyinä roikkumalla ilmassa. Eri vaijereiden väleillä käveltiin metsässä ja luonto tuolla paikassa on niin hieno, että tuntui ihan epätodelta. Siellä yläilmoissa sai aika hyvät adrenaliinit ja oli niiiiin sairaan jännää ja siistiä!
Kameraa ei sinne ylös oikeen voinut ottaa mukaan, mutta ne maisemat oli ihan uskomattomat.

Seuraavana päivänä mentiin rannalle yhteen saareen, Isla Tortugaan, ja siis toi veden kirkkaus!!!! aaaaah. Enempää ei tarttee varmaan selittää. 

Käytiin myös kahvitehtaalla, jossa näin täällä ekaa kertaa Suomen lipun!!! Jotain me suomalaiset ainaskin osataan, niin kuin nähtävästi muutkin pimeistä pohjoismaista- kahvin juonti.

28.1.17:

Viimeviikolla vietettiin myös mun 27-vuotiaan hostsiskon synttäreitä. Oli paljon tanssia (jonka askeleita en vieläkään ole oppinut), musiikkia, sukulaisia ja karaokea. 

Nyt mun lomat on lopuillaan ja ensiviikolla alkaa koulu. Melkein kolmen kuukauden vapaalla kerkesi lomailla, tylsistyä lomailuun ja sitten keksiä vaikka mitä tekemistä ajanvietteeksi. Nyt on siis ihan kiva palata takaisin kouluun, vaikka koulurutiineihin kuuluvat aamuviiden herätykset ei vielä houkuttaisi . . . 

-Rea

Perheenvaihto ja muut kuulumiset

 ☼ Hola! ☼

On vierähtänyt piiiiitkä aika siitä, kun viimeksi muistin tänne kirjoittaa. Alunperin kai ajattelin, ettei tästä tulis yhtä niistä monesta vaihtariblogista, jotka hiljentyy parin ekan viikon jälkeen. Niin kuitenkin vissiin kävi, kun oon pian ollut täällä viisi kuukautta.. Nyt kuitenkin, kun lähennellään mun vaihdon puoliväliä, on hyvä kirjoittaa muistiin asioita, joita tänä aikana on tapahtunut. Uusia juttuja sitten viimekirjoituksen kun on tapahtunut aaaaika paljon. Tässä kuitenkin tiivistetysti olennaisimmat.

Ensiksi ehkä kaikista isoin muutos viimekirjoituksesta: vaihdoin mun hostperhettä noin puolitoista kuukautta sitten. Ensimmäisen perheen kanssa ei sujunutkaan niin hyvin. Pieniä ongelmia ja väärinkäsityksiä kasaantui, eikä alusta alkaen kemiat kohdanneet. Siellä kuitenkin pysyin reilu kolme kuukautta, vaikka koko viimeisen kuukauden ajan kotona olo ei tuntunut mukavalta. Sen tiesi hyvin siitä, kun koitin keksiä mitä vaan tekemistä talon ulkopuolelta eikä kotiin meneminen tuntunut kivalta.
Pitkään punnitsin kaikkea, mitä vaihdosta voisi seurata. Lopulta ajattelin, ettei koulun  tai kaupunginvaihdoskaan  haittaisi, kunhan olisi parempi olo.

Perheenvaihdosta puhutaan vaihto-oppilaille aina sinä viimeisenä vaihtoehtona, joka tehdään vaan, kun ongelmat on tosi tosi isoja. Niimpä siinä väistämättä rupeaa miettimään, että onko oma ongelmansa tarpeeksi iso.  Onko se, ettei perheessä tunnu hyvältä tai perheessä on ilmapiiri, jossa ei voi olla täysin luonnollisesti, syy perheenvaihtoon.  Hostperheessä pitäisi tuntua mukavalta ja jos niin ei ole, niin ongelma on (eka tietysti perheen kanssa puhumisen ja uusien yritysten jälkeen) tarpeeksi iso perheenvaihtoon.

Itse vaihto tapahtui mulle yhden päivän varoitusajalla (täällä kulttuuri on suunnittelematon, mutta ehkä järjestö tässä olisi voinut ilmoittaa mulle vaikka päivää aiemmin.. :D)
Sain eka vaan viestejä, että sinä päivänä mun pitää olla kotona ja yhteyshenkilö tulee käymään. Sitten puoli tuntia ennen tulikin viesti, että mulla on puoli tuntia aikaa pakata matkalaukku, kunnes mut tullaan hakemaan pois perheestä.

Itse automatka oli aika sekavissa tunnelmissa, kun kyselin kaikki mahdolliset kysymykset. En edes tiennyt, olenko vaihtamassa kaupunkia tai koulua. Matkalaukku oli pakattuna auton penkillä, mutta mulla ei tietoakaan siitä, minne olin matkalla. Siinä kävikin selville, että ollaan menossa kahden tunnin päähän paikkaan nimeltä Santo Domingo. En kerennyt kellekään esim. koulussa sanomaan heippoja, mutta no: loppu hyvin, kaikki hyvin.

Onneksi mulla, niin kuin monella muullakin, vaihto muutti asioita täällä parempaan suuntaan. Oon tosi onnellinen, että uskalsin tehdä sen päätöksen ilman mitään tietoa tulevasta. Uusi kaupunki on isompi, noin 15 minuuttia pääkaupungista San Josésta. Täällä on lämpimämpi kuin entisessä paikassa (se kylä kun oli koko maan kylmin paikka) ja enemmän kaikkia tekemismahdollisuuksia.

Uuteen perheeseen kuuluu mummi, äiti, 18- ja 26-vuotiaat siskot ja 12-vuotias veli. Äiti työskentelee ja mummi on päivät kotona. Täällä alusta saakka on tuntunut enemmän kodilta, eli nyt kaikki on paljon paremmin. Myös omanikäinen seura perheessä on kiva juttu.

Nyt oon jo reilu kahden kuukauden lomilla. Uudessa koulussa kerkesin olla vaan pari viikkoa, mutta sinne lomien jälkeen palaan vielä ja kerkeän tutustua luokkalaisiin yms. 

Oon loman ekat kaksi viikkoa työskennellyt vapaaehtoistyötä meidän kotikadun toisella puolella olevassa päiväkodissa. Voin tässä todeta, että aaaikas vaikeaa on pienten uhmaikäisten lasten kanssa työskentely. Ainaskin oon oppinut paljon hyödyllisiä juttuja lasten kanssa työskentelystä. Enpä ois vuosi sitten ajatellut, että pian auttaisin Costa Ricalaisessa päiväkodissa ja ymmärtäisin (ainakin osan) niiden pikkulasten selityksistä ja tarinoista. Saa nähdä, mitä kaikkea muuta mulle kerkeää lomien aikana tapahtumaan!

-Rea

Kuvia ja kuulumisia

¡Hola!

Täällä ollaan jo oltu yli viisi viikkoa, tuntuuuuu hullulta. Arki alkaa muodostua. Kieli ei enää tunnu niin vaikealta, vaikka muutoksia osaamisessa on vähän vaikea itse huomata. Kun muistelen tulomatkalla tänne sitä, kun lentokoneessa viereen istui espanjaa puhuva ihminen ja mä yritin vaivalloisesti selittää, että oon vaihto-oppilas (enkä sitäkään kai ymmärrettävästi osannut sanoa) , niin edistystä espanjassa on kyllä tapahtunut.

Tässä kuvia viimepäiviltä:

Costa Rican perinteinen mekko. Täällä kaikki tanssii, tai sitten pelaa jalkapalloa. Tää kuva on kylän ala-asteen tanssiesitys-tapahtumasta, joka kesti melkein neljä tuntia kaikkien esitysten kanssa. 

Tän tanssikulttuurin näkee koulussakin: välillä jos jossain luokassa ei ole tuntia, sinne pistetään musiikkia ja ruvetaan tanssimaan. 

Koulurakennus täällä on avoin eli ei ole seiniä muuten, paitsi luokkahuoneissa. 

Lenkkimaisemat täällä kyllä kelpaa. Ainoa vaan, että kun asun vuoristossa, niin eka puoli lenkistä on helppoa alamäkeä ja paluumatka taas ei-niin-kivaa ylämäkeä.

lenkkimaisemia part 2

Meidän pihalla oleva avokadopuu. Perheen koira syö suurimman osan maahan tippuneista avokadoista, välillä niitä riittää meillekin. 

Zarceron keskustasta. Tää kylä on ainakin muihin läheisiin verrattuna aika iso ja ainakin melkein kaiken tarvittavan löytää täältä. Jaaa niinkuin kuva harmaudesta voi päätellä, niin täällä vuoristossa on tosiaan pilvistä melkein joka päivä.

Mulla on aika paljon vapaa-aikaa, kun koulu loppuu välillä jo ennen puoltapäivää. Oon alottanut esimerkiksi lentopallojoukkueessa. Pääideana mulla oli, että tutustuisi lisää ihmisiin ja olisi jotain omaa tekemistä, mutta kävi ilmi, että lentopallo on oikeesti ihan hauskaa (en oo ikinä ollut kauhean kiinnostunut pallourheilulajeista, eli mulla ei ollut odotukset korkealla). Täällä kylässä on myös esimerkiksi zumba- ja joogatunteja, eli paaaljon kaikkea kivaa tekemistä.


Huomenna ei koko tässä maassa ole lukiolaisilla koululla, tällä kertaa oppilaiden sijasta opettajat osoittaa mieltä. Täällä on yleistä, että joko ei ole koulua ollenkaan tai sitten koulussa ei ole kaikkia tunteja. Mutta huomenna ainaskin on aikaa mm. lukea Don Quijotea espanjaksi ja yrittää ymmärtää juonta pääpiirteittäin.. tai ainakin joitain sanoja aina jostain välistä. :D

-Rea

Koulu Costa Ricassa

¡Buenos dias!   ☀  

Oon ollut jo yli kolme viikkoa Costa Ricassa. Ei tunnu yyyhtään siltä, aika menee tälläkin puolella palloa ihan yhtä nopeasti. Kohta siis on mennyt jo eka kuukausi ??? Hui. Se jokaisen vaihtarin "vuosi menee tosi nopeasti" saattaa siis hyvinkin olla totta.

Oon ollut yhteensä yhdeksän päivää koulussa. Nyt mulla on pari päivää vapaata, eli hyvä aika tiivistää tänhetkiset ajatukset koulusta täällä:

- Huomaa, että on lattarimaassa, jossa ei milloinkaan olla hiljaa ja ollaan kovaäänisiä. Koulu on ehkä enemminkin paikka, jossa nähdään kavereita, kuin paikka, jossa opiskellaan.

- Ekalla historian tunnilla väritettiin kuvia. Siitä voi muodostaa kuvan tuntien haastavuudesta

-...ja kuitenkin kokeet täällä on pitkiä ja historian kokeeseen pitää muistaa jokaisen  sodan tarkat vuosiluvut yms.

- Tunneilla huudetaan, juostaan ja mennään välillä ostamaan ruokaa kahvilasta.

- On normaalia, ettei opettajat tule kouluun ja ei ole kaikkia tunteja. Ei oo ollut vielä yhtään päivää, jolloin mulla olisi ollut kaikki lukujärjestyksen tunnit.

- Vaikka koulu alkaa täällä seitsemältä aamulla, niin kaikki on jo siinä vaiheessa energisiä ja puheliaita. Tää kuuluu siihen ehkä isoimpaan kulttuurieroon täällä: jos ollaan muiden kanssa, niin ollaan aina iloisia ja energisiä. Täällä ei olla missään vaiheessa väsyneitä, tai jos ollaan, niin sitä ei ainaskaan näytetä.

- kouluruoallakin on papuja ja riisiä. Täällä ruokajuomana on hedelmä-vesi-sokeri-juomaa (fresco), joka on hyväää ja myös varmaan aika huonoksi, kun sitä juo joka päivä näinä 10 kuukautena.

 

koulupuvun paita

Mun koulun nimi on Liceo de Alfaro Ruiz ja siellä on noin tuhat oppilasta, eli isompi kuin esimerkiksi lukio, jossa Suomessa oon. Koulunkäynti täällä on rennompaa, eikä opettajilla ole paljon auktoriteettia. Tää tulee olemaan mulle vähän niinkuin välivuosi koulusta, koska jos tunneilla tehdäänkin jotain, niin useimmat asiat oon jo opiskellut Suomessa.


Koulussa on myös muita vaihtareita Saksasta. Helpottaa, kun voi ainakin jossain vaiheessa päivää puhua englanniksi ja tehdä itsensä ymmärretyksi. Vaikka espanja kehittyy koko ajan, niin välillä on vähän haastavaa. Joka päivä tulee hetkiä, kun joku selittää innoissaan jostain asiasta, mistä mä en ymmärrä kuin pari sanaa sieltä täältä. Pikkuhiljaa sitä oppiii...

Ensiviikolla on koeviikko. Oon vähän hukassa sen tiedon suhteen, että teenkö mäkin kaikki kokeet, mistä ja mitä mun pitäisi opiskella yms. Koulumenestys näillä espanjan taidoilla ei eeehkä oo paras mahdollinen, mutta se ei haittaa. Esimerkiksi espanjan tunnilla pitäisi lukea mm. Don Quijote espanjaksi. . :D Voin toivottavasti lukea sen englanniksi, sekin on tarpeeksi haastavaa. 

Yhtenä aamuna koululla oli oppilaiden mielenosoitus. Siinä vaadittiin kouluun enemmän kuria ja järjestystä (ymmärrän hyvin, miksi . . . :D).  Oppilaat seisoivat ulkona koko aamupäivän ja koululle tuli poliisejakin. Vaikka täällä pieni epäjärjestys koulussa on normaalia, niin tää ei kuulemma kuitenkaan oo ihan jokapäiväistä.

Tässä sitä tottuu kaikkeen uuteen ja erilaiseen päivä päivältä. Alussa on myös väsyttävää koittaa ymmärtää ja ajatella kaikki espanjaksi, varsinkin ekana viikkona meinasin nukahtaa minne ikinä meninkin. Nyt alkaa jo helpottaa vähän, vaikka välillä päiväunet ja piiitkät yöunet tulee vielä tarpeeseen. 

-Rea

Hola!

Täällä ollaan, eka viikko Costa Ricassa takana. Tänään on neljäs päivä perheessä ja paaljon on jo tapahtunut. 

Alkuun kerron vaikka ekoista päivistä San Joséssa muiden vaihtareiden kanssa. Exploriuksen vaihtariohjelmaan kuuluu vuoden alkuun "softlanding camp", jossa toivutaan jetlagistä, orientoidutaan kulttuuriin ja kieleen yms.

Alussa Suomeen oli tullut tieto, että yövyttäisiin hostellissa San Joséssa, mutta tässä kulttuurissa suunnitelmat vaihtuu nopeasti eikä mikään oo niin täsmällistä. Niinpä ekat kolme yötä yövyttiinkin nunnien luostarissa, joka samalla toimi jonkinlaisena majoituskeskuksena. Nunnat oli ystävällisiä ja paikka kaunis , eli paikanvaihdos ei haitannut. Me vaihtarit saatiin lopuksi yhden tosi suloisen nunnan puhelinnumero. Sinne saa kuulemma soittaa jos haluaa (huom. espanjaksi) puhua jonkun kanssa.

Toinen esimerkki tästä tuttavallisuus-kulttuurista on heti lennolta Panamasta Costa Ricaan.
Mun viereen istui joku paikallinen, jonka kanssa tositositosi matkaväsyneenä yritin sitten puhua espanjaa. Mulle esiteltiin ympärillä istuvaa sukua ja lennon lopussa sain puhelinnumeron, jos mulla tulee täällä jotain kysymyksiä. Näytin varmaan aika hämmentyneeltä, koska en tietenkään Suomesta tulevana osannut odottaa mitään tällaista. Tää ehkä kuvastaa, kuinka tuttavallisia kaikki täällä on.

Heti ekana päivänä Costa Ricassa mentiin bussilla San Joséta ympäröivään maalaismaisemaan. Kaduilla käveli lehmiä ja pikkupoika oli kahden lampaan kanssa kävelyllä. Bussipysäkeillä oli lapsia koulupuvuissa ja kaduilla kaikki tervehti toisiaan. Siinä alkoi pikkuhiljaa tajuamaan, ettei olla enää Suomessa.

Yksi parhaista puolista softlanding campissa oli muihin vaihtareihin tutustuminen. Vaihtareita on pohjoismaista ja USA:sta, yhteensä meitä on noin 15. Tutustuminen kävi helposti vielä siinä vaiheessa, kun ympärillä olevat ihmiset puhui englantia. Nyt jo huomaa, kuinka kaikki vaihtarit käy samoja tunteita läpi. On helpottavaa tuntea samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa voi jakaa kaikki ongelmat ja muut. Me asutaan kaikki aika eri puolella Costa Ricaa, mutta watsapp-ryhmät on näissä tilanteissa hyödyllisiä!!

Lauantaina perheen kyydittämänä suunnattiin San Josésta Zarceroon. Sunnuntaina oli jo eka kirkkokäynti perheen kanssa. Messu kesti tunnin enkä ymmärtänyt sanaakaan papin puheista. Täällä suurin osa käy kirkossa ja siellä olikin melkeen koko kylä. Kokemuksena kirkko oli ihan mielenkiintoinen. Sitten, kun ymmärrän papin puheista jotain, saattaa aika siellä mennä nopeammin.

Kommunikointi ja tutustuminen perheen kanssa espanjaksi ei aina oo helppoa. Välillä helpottaisi, jos voisi sanoa asiat englanniksi ja ilmaista itteään paljon helpommin.
Sunnuntaina kirkon jälkeen tänne tuli syömään ja juttelemaan sukulaisia. Oli noin 6h, kun en tajunnut mitään keskustelusta. Siinä sitten istuin hiljaa ja aina välillä, kun keskustelu kääntyi muhun ja Suomeen ja puhe ei ollut niin nopeeta,  ymmärsin jotain.
Sitten voin sanoa oppineeni espanjaa, kun tajuan kaiken siitä toositosi nopeatahtisesta keskustelusta.

Tällä hetkellä käytetyimmät lauseet:
No entiendo (en ymmärrä).
Mas despacio, por favor (hitaammin, kiitos).
...taai jos kumpikaan ei auta, niin hymy ja "si, si".

Eka asia, mitä kuulin Costa Ricasta oli, että joka aterialla on riisiä ja papuja. Se on ihan totta. Täällä ei myöskään melkeen koskaan kerkeä tulla nälkä, koska riisi-papu-ateriaa syödään tihein väliajoin. Mulle yllätyksenä tuli, että perheen nuorin 9-vuotiaskin juo kahvia. Kahvi tulee tänne viereisestä kylästä, niin kuin kaikki hedelmät, juustot ja muut.

Huomenna mulla alkaa koulu. Vähän mietityttää, miten tuun löytämään oikeisiin luokkiin, kun lukujärjestyksessä ei ole luokkanumeroita tai miten tutustuminen muihin espanjaksi käy. Se nähdään huomenna.


-Rea

Ennen lähtöä

Moikka!

Huomenna on lähtö ja herätykseen alle 7 tuntia aikaa, eli hyvä aika aloittaa tää blogi!
Tässä oon vielä tehnyt viimehetken pakkailut, eikä vieläkään kaikki oo ihan valmista. Kohta istunkin jo lentokoneessa ✈️

Tästä siis lähtee mun  vaihtariblogi. Kerron perustiedot ihan alkuun:

Lähden huomenna 20.7 vaihto-oppilaaksi Costa Ricaan kymmeneksi kuukaudeksi. Vaihto-oppilasjärjestönä mulla on Explorius,
Siellä tuun kaikkien paikallisten tavoin puhumaan espanjaa ja toivottavasti siis oppimaan kielen. Oon opiskellut koulussa pari vuotta espanjan alkeisjuttuja, eli jotain pientä pohjaa mulla kielelle on. Saa nähdä, miten ja kuinka nopeasti kielen oppiminen sujuu.

Sijoitustiedot sain reilu pari viikkoa sitten: menen asumaan isän, äidin, 10-vuotiaan pojan ja 8-vuotiaan tytön perheeseen. Menen pieneen alle 5000 asukkaan vuoristokylään nimeltä Zarcero. Perheen kanssa ollaan puhuttu sähköpostien kautta, oon saanut kuvia perheestä ja kylästä, ja tosi mukavalta vaikuttaa.

Huomenna siis matkaan eka Amsterdamiin, jossa muut pohjoismaalaiset vaihtarit tulee mukaan matkaan. Sieltä lennetään Panaman kautta San Joséhen. Piiiiitkä matka tulossa, mutta onneksi määränpää on kaiken matkustuksen arvoinen.

En vielä huomenna tapaa mun perhettä, vaan pysyn vielä jännityksessä pari päivää. Meillä on heti
alkuun kahden yön "valmennuskurssi" San Joséssa muiden vaihto-oppilaiden kanssa. En vielä ihan tiedä, mitä siellä tulee tapahtumaan, mutta varmaan kulttuurin ja kielen opetusta enimmäkseen.

Näin lähellä lähtöä tää blogi saa tällaisen ihan aidon lähtöjännityksissä kirjoitetun postauksen. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että olisin lähdössä jollekin hauskalle reissulle. Se kohta, missä en tuukaan kotiin kymmeneen kuukauteen ja meen vieraaseen perheeseen asumaan, jää tässä vaiheessa vielä tajuamatta. Lentokoneessa se matka vasta alkaakin, eli siellä (toivottavasti) alan käsittämään lähdön. Hassua jännittää jotain, mistä ei tiedä vielä mitään. Samalla vähän pelottaa ja miettii, että tuleekohan selviämään ihan yksin ja samalla haluaisi jo lähteä matkaan, nähdä ja kokea kaiken tulevan.

Tästä lähtee ihan uusi ja jännä seikkailu. Seuraava kirjoitus tuleekin Costa Ricasta, jännääää.

Nyt pitää mennä vielä pakkaamaan vikat jutut ja kattomaan, että kaikki on valmiina matkaan. (jätän asioita aika usein viimetinkaan ja vikaan iltaan. silti useimmiten kerkeän, eli eei hätää.)


-Rea